Historia

Alavuden Peli-Veikot ry on perustettu vuonna 1953 ja perustamisaikaan se oli ensimmäinen palloilun erikoisseura maaseudulla. Toiminta alkoi jalkapallolla ja jääkiekko tuli mukaan 1960-luvun alussa, kun seuralle saatiin lahjoituksena ensimmäiset maalivahdinvarusteet.

Jalkapallo ennen APV:tä

Jalkapallo potkaistiin Alavudelle heti sotien jälkeen 1940-luvulla. Harrastus saapui Alavudelle muuttoliikkeen mukana mm. Tampereelta ja Vaasasta. Jalkapalloa pelattiin Alavuden Urheilijat ry:n suojissa. Seuraan perustettiin jalkapallojaosto. Ensimmäiset jalkapallo-ottelut pelattiin Alavudella vuonna 1947. Jalkapallon harrastajat olivat pääosin Alavuden asemanseudulta. Toki jalkapallon pelaamiseen silloin kelpasi laidun ja heinänteon jälkeen heinäpelto. Lisäksi asemanseudulla sijaitsi 2 oivallista harjoituskenttää – Rajalan kenttä ja Heinosen kenttä.

Jalkapalloilijoiden keskuudessa heräsi jo aikaisessa vaiheessa keskustelu oman erikoisseuran perustamisesta. Hanke kuitenkin venyi – ei rohkeuden puutteesta – vaan kysymys oli puhtaasti taloudellista laatua.

Kirjoittanut: Raimo Isokangas

APV – palloilua ja jääurheilua

Erikoisseura perustetaan

Asiakirjojen mukaan lopullisen ”alkupotkun” oman erikoisseuran perustamiselle antoi seikka, että asemalla sijaitseva urheilukenttä siirtyi Alavuden kunnan omistukseen. Epäilijöitä hankkeen onnistumiseksi ilmaantui aivan tarpeeksi.

Alavuden Urheilijat ry:n silloisella jalkapallojaoston puheenjohtajalla – Armas Korpelalla – riitti uskoa, rohkeutta ja rakkautta jalkapalloilua kohtaan. Hän kutsui lehti-ilmoituksilla ja tolppajulisteilla alavutelaisia palloilun ystäviä Jalka- ja jääpalloilun erikoisseuran perustamistilaisuuteen. Asiasta kiinnostuneita pyydettiin näissä ilmoituksissa runsaslukuisasti saapumaan tilaisuuteen.

Perustamistilaisuus pidettiin sunnuntaina 19.4.1953 kello 13.00 Osuuskauppa Kyntäjän aseman ravintolan kabinetissa. Virallisen kokouspöytäkirjan mukaan läsnä oli 22 henkeä. Todellisuudessa väkeä pyrki kokoukseen huomattavasti enemmän. Ihmisjoukko ulottui alas portaita ulko-ovelle saakka. Pikkupoikia pyydettiin jopa poistumaan. Tämä väenpaljous osoitti hetken olleen täysin oikea palloilun erikoisseuran Alavuden Peli-Veikot ry:n perustamiselle. Sitä todistaa myöskin seuran lajien suuri suosio paikkakunnalla tänään.

Suomen Palloliitto ry:tä perustamistilaisuudessa edusti Vaasan piirin alueohjaaja Anselm Anttila. Hänestä Alavuden Peli-Veikot ry. saikin vuosien mittaan varauksettoman tukijan ja kannustajan.

Vaasa-lehdessä 17.4.1953 olleessa kirjoituksessa ”Palloiluseura Alavudelle” todetaan mm. seuraavaa: ”Jalkapallotoiminta on ollut yksinomaan AU:n hoidossa. Sen toiminta on kuitenkin ollut niin laajalla pohjalla, että taloudelliset asiat lajin kehittämiseksi AU:n siipien suojissa asettavat omat esteensä”.

Kysymys oli yksinkertaisesti rahasta. Tällöin alkoi myös alavutelainen urheiluhenki lajeista riippumatta. Alavuden Urheilijat ry antoi perintönä uudelle seuralle kaikki pelipuvut, -välineet ja -pallot. Tähän aikaan pallojen hankinta oli vaikeaa. Alavutelaiset jalkapallovetäjät joutuivat hankkimaan osin pallonsa Yhdysvaltain dollareilla Ruotsista.

Kirjoittanut: Raimo Isokangas

Ensimmäinen palloilun erikoisseura maaseudulla

Alavuden Peli-Veikot ry oli ensimmäinen jalkapalloa harrastava erikoisseura maaseudulla koko Suomessa. Historiaa on myöskin seuran nimen keksiminen. Silloinen Suomen Palloliitto ry:n päävalmentaja Atski Lehtonen tuli yöllä Alavuden asemalle junalla Helsingistä tarkoituksenaan jatkaa matkaa Kuortaneen Urheiluopistolle ja sattumalta Armas Korpela oli yövuorossa ja nämä herrat miettivät perustettavalle seuralle nimen Atski Lehtosen ehdotuksen perusteella.

Suomen Palloliitto ry:n jäseneksi Alavuden Peli-Veikot ry hyväksyttiin 18.5.1953 ja yhdistysrekisteriin seura on merkitty 14.9.1953.

Näin oli käynnistetty osa alavutelaista urheilu- ja nuorisotoimintaa: Alavuden Peli-Veikot ry on tänään merkittävä osa Alavuden kaupungin liikunta- ja kasvatustoimintaa. Seura on tuonut kotipaikkakuntaansa tunnetuksi koko Suomessa ja jopa rajojemme ulkopuolellakin.

Jalkapalloharrastus sai oivallisen lisäpotkun uuden erikoisseuran myötä. Etenkin junioreiden harjoituksissa osallistujien määrä kasvoi jopa niin suureksi, ettei ”kenttä meinannut riittää”. Suomen Palloliitto ry:n Vaasan piirin sarjoihin luetteloitiin 18 miespelaajaa ja C-junioreita 15 pelaajaa. Lohkossaan Alavuden Peli-Veikot ry:n miesjoukkue pelasi kuusi ottelua, joista voitettiin kolme ottelua. Seurasta pääsi jopa kahdeksan junioria Palloliiton juniorileirille Kuortaneelle. Junioreiden ohjaajina ensimmäisenä kesänä toimivat Armas Korpela, Jaakko Rintala ja Arno Snellman. Ohjaajat järjestivät C-junioreille lisäksi ystävyysotteluita.

Erotuomaritoiminta pääsi myös hyvin alkuun. Ennestään AU:n ajalta oli yksi luokiteltu tuomari ja APV koulutti kaksi erotuomaria lisää. Myöhemmin paikkakunnalle perustettiin vuonna 1981 erillinen erotuomarikerho – Alavuden Seudun Erotuomarikerho ry. Kerho hoitaa kaikki erotuomaritehtävät Alavudella ja naapuripitäjissä.

Kirjoittanut Raimo Isokangas

Jääurheilutoiminta

Kun sitten APV oli perustettu oli ajatuksenamme saada Alavudelle luistinrata ja sen mukanaan tuomaa talviurheilua kesän jalkapalloilun rinnalle. Luistinratapuuhassa olivat voimakkaita tukijoitamme kunnanlääkärit Urmas Seppä vaimoineen ja Hannes Leinonen sekä apteekkari K. E. Koskenvuo. Nämä lahjoittivat pesämunan hankkeelle ja keräsivät rahaa luistinratatoimintaa varten. Luistinradan paikaksi valitsimme Santerinlammen, joka oli sopivasti asemanseudun ja kirkonkylän puolessa välissä. Tarvitsimme kaksi koppia radalle, toisen luistelijoita varten ja toisen toimistokopiksi. Niitä varten saimme puutavaraa Oy Svanljungin ja Alavuden Puunjalostustehdas Oy:n sahoilta sekä Hakkolan sahalta Tuurista. Kun menimme Hakkolan sahalle pyytämään lautaa, niin sahanomistaja Hakkola osoitti lautakasaa ja sanoi, että ottakaa niin paljon kuin tuohon teidän pakettiautoon mahtuu.

Olimme matkassa Tuokkolan Lassen Granit –merkkisellä pakettiautolla, joka oli erittäin suurikokoinen. Me lastasimme sen niin täyteen, että pyörät vain hakkasivat koriin ja täytyi ajaa erittäin hiljaa. Mutta perille tultiin ja niistä laudoista saimme kaiken, minkä tarvitsimme koppien laudoitukseen. Ostimme uudet kovaäänislaitteet levysoittimineen ja Rintalan Jaska teki niille hienot kotelot. Luistinrata avattiin ilotulituksella ja väkeä oli runsaasti. Soittoiltoina pääsi radalle vuosimerkin ostaneet taikka pääsylipun lunastaneet. Vuosilippuja myimme kankaalle painettuina 2 markkaa kappale. Kaikki radan puhdistustalkoot koitimme tehdä talkootyönä jäädyttämistä myöten. Kunta ei juuri avustuksia antanut. Kerran saimme 15.000 markkaa, jolla summalla saimme teettää puhdistusvälineitä. Niidenkin käyttöön liittyi ehto. Ne oli säilytettävä käytön jälkeen juuri rakennetun uuden koulun vintillä ja haettava ne sieltä saakka aina tarpeen vaatiessa. Tuota määräystä emme noudattaneet, sillä isä Sinkkoselta, joka oli paikallisena apuna meillä, olisi mennyt monta työtuntia päivittäin välineiden hakemiseen ja takaisin viemiseen.

Varoja täytyi hankkia kaikin mahdollisin tavoin. Me myimme kuuluttajakopista teetä ja korppuja, teen maksaessa 20 penniä ja korpun 10 penniä vai oliko se päinvastoin. Silläkin tavalla saimme käyttörahaa. Muistuu hyvin mieliin, että pankinjohtaja Aimo Suvanto tuli aina silloin tällöin radalle ja osti teetä ja korppua ja maksoi niistä viisi markkaa, joka oli Sinkkosen isän päiväpalkka. Ei siis ihme, jos me usein, kun kassa ammotti tyhjyyttään ja lunta alkoi sadella, tähysimme tielle, että joko sitä Suvantoa näkyisi.

Vaikka kysymyksessä olikin lammen jää, niin jouduttiin sitä aika usein jäädyttämään syntyneiden railojen vuoksi. Sinkkosen Nepa, APV:lle aivan korvaamaton mies kautta aikojen, teki vanhasta kuorma-auton moottorista moottoriruiskun, jolla imimme vettä avannosta ja päästimme sitä jäälle ja hyvä tuli.

Kerran yhdessä Nepan kanssa jäädyttämässä ollessamme oli lähes 30 asteen pakkanen, eikä moottori tahtonut lähteä käyntiin. Minä olin letkun päässä odottelemassa vettä ja Nepa hääräili moottorin kimpussa. Yhtäkkiä moottori lähti käyntiin ja vettä alkoi tulla niin voimakkaasti, että letkun pää heilahti ja minä lensin kauas jäälle letkun heiluessa jään pinnalla ja suihkuttaessa vettä päälleni. Jäädyin vaatteissani aivan tönköksi ja jouduin kiireesti lähtemään kotiin sulattelemaan. Tässä yhteydessä tulkoon mainittua, että Alavuden palokunta ansaitsee kiitoksen siitä, että se joskus piti harjoituksia jäällä ja suoritti jäädytystä. Jäälle tarvitsimme myös maalit, jotka teimme Alavuden Puunjalostustehdas Oy:n sahalla Nappe Nymanin johdolla. Mukana olivat ainakin Esko Peltonen ja Martti Hyytinen allekirjoittaneen lisäksi. Päreenohuista laudoista teimme maalien taakse verkot, rautalankaverkkoa kun ei ollut.

Kuten sanottu luistinratatoiminta nieli myös jalkapalloilulta tienattuja varoja ja tilanne muuttui lopulta kestämättömäksi. Jouduimme lopettamaan koko touhun, sillä eihän talkootoimintaa kukaan ikuisesti kestä.

Kirjoittanut: Armas Korpela

Jääkiekko mukaan APV:n ohjelmaan

Vuonna 1964 tulivat Alavuden lukiolaiset Ilkka Kähäri ja Olli Varila allekirjoittaneen puheille esittäen pyynnön, että APV ottaisi ohjelmaan jääkiekkoilun, joka oli vallannut alaa ja josta nuoret olivat hyvin kiinnostuneita myös Alavudella. Esitin asian johtokunnalle, jolla ei ollut mitään sitä vastaan, saataisiinhan jälleen seuralle toimintamuoto talveksi, ja hyvä toimintamuoto saataisiinkin. Hanke lähtikin sitten ripeästi matkaan.

Jääkiekkokaukalon paikaksi valittiin nykyinen paikka yhteiskoulun lähellä oleva soramonttu, joka osoittautui heti alkuun hyväksi paikaksi. Ilkka Kähäri ja Olli Varila suorittivat lupaamansa rahankeräyksen ja se onnistui hyvin. Ari Kähäri lahjoitti paperipuuta, jotka halkaistiin kaukalon tukipylväiksi ja sahatavara saatiin jälleen Alavuden Puunjalostustehtaan sahalta. Kaarteiden metallirungon tekin Alavuden Konepaja. Alavuden Leijonaklubi Osmo Tuohiniemen johdolla hankki kahdet jääkiekkomaalivahdin suojukset ja niin ilmoittauduimme sarjaan.

Voitimme oman lohkomme, mutta kun piirimestaruudesta piti olla ottelu toisen lohkon voittajan Kauhajoen Karhun kanssa Kauhajoella, niin jäät olivat menneet, eikä piirimestaruutta voitu ratkoa.

Mutta jääkiekkoilu alkoi vuosi vuodelta saada yhä enemmän tukijoita niin, että kokonaiset perheet tulivat mukaan. Jopa isät ja äidit hankkivat luistimet ja odotellessaan lapsiaan luistelivat vapaalla luistelualueella. Myös jääkiekkoilu alkoi saavuttaa vuosi vuodelta yhä suurempien katsojajoukkojen suosiota.

Kirjoittanut: Armas Korpela

Kuva: Jorma Lindqvist (80-luvulta)

Vuonna 2013 APV täytti 60 vuotta!

Juhlan kunniaksi teimme juhlalehden, joka ilmestyi paikallisen Viiskunta-lehden välissä 20.8.2013.
Lisäksi uudistimme samassa yhteydessä APV Jääkiekon logon.

Logouudistus on saanut varsin myönteistä palautetta!